TNT Express sub.fi preload preload
Finnkino-kilpailu 08 / Ohjaaja: Ruben Östlund

Involuntary

Tunnettu näyttelijä Maria Lund erehtyy bussimatkalla vahingossa rikkomaan wc:n kaihtimen. Kun bussin kuljettaja kieltäytyy jääräpäisesti jatkamasta matkaa ennen kuin joku on tunnustanut tekonsa, sekä Lund että muut matkustajat ovat tukalan paikan edessä: miten hankalaa onkaan myöntää nolo virheensä kaikkien katseen alla.

De Ofrivilligassa tavalliset ruotsalaiset ajautuvat hyvin kiusallisiin tilanteisiin, joista paluuta ei ole. Elokuva koostuu viidestä erillisestä tarinasta, joissa kaikissa arkinen sattumus paisuu sarjaksi toinen toistaan vaivaannuttavampia seuraamuksia. Perimmäinen syy tapahtumien käsistä karkaamiseen on peripohjoismainen tapa olla tuppisuuna juuri sillä hetkellä, kun olisi aika myöntää virheensä.

Uransa kolmiosaisella hiihtodokumentilla aloittanut Ruben Östlund on jo ehtinyt suututtaa ja ihastuttaa ruotsalaisia kriitikoita omaperäisellä tyylillään. Östlundista ennustetaan Roy Anderssonin varteenotettavaa kilpailijaa, ja heidän elokuvalliset tyylinsä ja musta huumori muistuttavatkin toisiaan. Tosin siinä missä Andersson keskittyy laajakuviin, Östlund rakentaa tarinaa rajaamalla kuvan ulkopuolelle henkilöiden päät tai keskittymällä pelkkien sukkien kuvaamiseen. Myös komiikka on rankempaa; kun kesän alkua juhlivat alfaurokset keksivät yön tiimellyksessä uusia sijoituspaikkoja Ruotsin lipulle, nauraminen sattuu todella.

Kesäinen Ruotsi on kaunis, mutta auttamattoman kipeä maa.

MIRKKA MAIKOLA
Ruotsi (2008)
Kesto: 98 min
Dialogi: ruotsi
Tekstitys: englanti

Tekijät

Tuotanto
Erik Hemmendorff/Plattform Produktion
Käsikirjoitus
Erik Hemmendorff, Ruben Östlund
Kuvaus
Marius Dybwad Brandrud
Leikkaus
Ruben Östlund
Musiikki
Benny Andersson
Näyttelijät
Maria Lundqvist, Leif Edlund, Olle Lijas, Vera Vitali, Henrik
Vikman, Cecilia Milocco, Villmar Björkman, Lola Ewerlund
Levittäjä ja kopion lähde
Coproduction Office
ok