Magneettimies
Arto Halosen dokumenttielokuva Magneettimies alkaa tekijänsä näköisesti: dokumentaristi Halonen hypistelee virttyneitä Pekka Streng -vinyylejä ja tekee selkoa omista motiiveistaan ryhtyä dokumentin tekoon. Vuonna 1975 syöpään 26-vuotiaana kuollut muusikko-eksentrikko Streng sattui Halosen elämään herkässä vaiheessa levyineen, ja uursi tähän lähtemättömän jäljen. Nyt tuo vaikutus manifestoituu Magneettimieheksi, joka kertoo paitsi Pekka Strengistä myös joukosta ihmisiä, joiden elämää Streng ja tämän levyt Magneettimiehen kuolema (1970) ja Kesämaa (1972) ovat johonkin suuntaan törkänneet.
Halonen käsittelee kohteitaan lämpimästi ja ymmärtäväisesti, niin kuin voi vain Strengin purema ihminen toista kohdella. Kamera kiertää myös Pekka Strengin sukulaisten ja muun lähipiirin tykönä. He muistelevat lämmöllä mutta eivät onneksi äitelästi Pekkaa, joka ehti kunnostautua musiikinteon lisäksi muun muassa seiväshypyssä! Magneettimiehen koskettavinta antia ovat juttutuokiot Pekan isän Matti Strengin kanssa.
Harrasta ja arkista dokumenttielokuvaa jouduttavat eteenpäin Strengin ainutlaatuinen musiikki ja kauniisti pulputtavat tekstinpätkät. Magneettimiehen lämmin konstailemattomuus tekee kunniaa Strengille, joka vältteli julkisuutta ja vierasti levyteollisuuden tavanomaisia toimintamalleja.
TIMO HARJUNIEMI
Print: DigiBeta
www.magneettimies.com/
Kesto: 78 min
Dialogi: suomi
Tekstitys: englanti







