We Live in Public
We Live in Public on liki vavisuttavan ajankohtainen työ: dokumentti paitsi kronikoi mediavisionääri Josh Harrisin taivalta myös diagnosoi yhteiskuntaamme, jossa oleminen on yhä enenevässä määrin kaikkialle ulottuvaa näkemistä.
Tv:n edessä leijonanosan lapsuudestaan viettäneen Josh Harrisin tarina on absurdeine käänteineen miltei liian herkullinen ollakseen totta. Harris löi 1990-luvulla rahoiksi markkinatutkimusyhtiö Jupiterilla ja railakkaalla Pseudo.com-nettitv: llä, mutta hänen mediafi losofi nen näkemyksensä kukki vasta seuraavissa kokeiluissa: Quiet-projekti sulki vuosituhannen taitteessa ihmisiä maanalaiseen mikroyhteiskuntaan Manhattanille, jopa asukkien kapselimaisiin minihuoneisiin ulottuvan kameratarkkailun alle. Kun poliisi sulki puljun, Harris vetäytyi asuntoonsa ja alkoi itse elää kymmenien kameroiden surisevan katseen fokuksessa. Koettelemuksen aikaansaama reaktio oli Harrisin kaltaiselle nörtille äärimmäinen – hän eristäytyi omenafarmille.
Tehdessään paluuta bisneskentille Harris huomaa ajan hengen ajaneen hänet kiinni. Ihmiset jakavat jo intimiteettiään sosiaalisessa mediassa, jossa oma olemus tulee merkitykselliseksi kanssakäyttäjien syynissä. Harrisin ennuste manifestoituu Facebookin statuspäivityksissä ja äärimmillään miltei reaaliaikaisesti elämää dokumentoivissa kuvavirroissa.
TIMO HARJUNIEMI
Print: HDCAM
www.weliveinpublicthemovie.com/
Kesto: 90 min
Dialogi: englanti







