Alamar – To the Sea
Italialainen nainen ja Meksikon rannikkojen intiaani rakastuvat, saavat lapsen ja eroavat. Siihen loppuukin Alamarin dramatiikka, joka sekin on kerrottu alle kymmenessä minuutissa. Sitten alkaa itse elokuva: sukeltelu turkoosissa meressä, ruuanlaitto ja isän ja lapsen tutustuminen toisiinsa.
Tositapahtumiin ja todellisiin henkilöihin perustuvassa Alamarissa henkilöt esittävät itseään. Isä ja poika lähtevät viettämään viimeistä yhteistä kesäänsä isän kotiseuduille Banco Chinchorron koralliriutalle ennen pojan muuttoa äidin luo Roomaan. Asetelma kuulostaa sietämättömän idylliseltä ja ennalta-arvattavalta mutta on kaikkea muuta. Ohjaajaa voi toki syyttää pienestä romantisoinnista, mutta sentimentaalisuus onnistutaan välttämään. Tunnelma on intiimi ja välitön, ja yksinkertainen elämä kädestä syövine jalohaikaroineen tuntuu melkein normaalilta ja tavoiteltavalta elämäntavalta, eikä miltään hippifantasialta. Ehkä siksi, että kaiken yllä leijuu melankolia ja tietoisuus siitä että kaikki loppuu aikanaan.
Elokuvan viehätystä on vaikea pukea sanoiksi. Kenties läsnäolo olisi sopiva sana kuvaamaan tätä puolidokumentaarista, hienosti mutta hienostelematta kuvattua elokuvaa. Hitaita pohdiskelevia taidekohtauksia ei nähdä, vaan kaikki tuntuu luonnolliselta ja tavalliselta, mutta hyvin merkitykselliseltä. Vähän kuin olisi mökillä.
Elina Talvensaari
Alkuperäinen nimi: Alamar
Kesto: 73 min
Dialogi: espanja, italia
Tekstitys: englanti
Ikäraja: K11
