TNT Express sub.fi
Danish Treats 2010 / Ohjaaja: Martin Pieter Zandvliet

Applause

Lars von Trierin ja Thomas Vinterbergin vuonna 1995 alulle panema Dogma-liike palautti tanskalaisen elokuvailmaisun perusasioiden äärelle. Vaikka dogman pääarkkitehdit ovat sittemmin hylänneet oppinsa, käsivarakamera ja muut dogma-vaikutteet ovat tulleet tanskalaiseen elokuvaan jäädäkseen.

Dogman jalanjäljissä kulkee myös Martin Pieter Zandvliet, jonka ensimmäinen pitkä fiktioelokuva Applause (2009) on noteerattu useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Elokuvan päähenkilö Thea (Paprika Steen) on alkoholisoitunut näyttelijä, joka on menettänyt lastensa huoltajuuden ex-miehelleen. Thea yrittää panna korkin kiinni ja voittaa vierastavien lastensa kiintymyksen takaisin. Äitiys näyttäytyy yksinäiselle naiselle pelastusrenkaana, jonka avulla hän voisi saada elämänsä hallintaan.

Tanskan filmiakatemian helmikuisissa juhlallisuuksissa Applause hävisi parhaan elokuvan Robert-palkinnon von Trierin Antichristille, mutta parhaan naispääosan pysti meni ansaitusti Steenille. Itseoppineen Zandvlietin ohjauksessa Steen tekee näyttävän uransa tähän mennessä upeimman roolityön hajoamispisteessä sinnittelevänä Theana. Haastatteluissa Steen on kertonut roolinsa olevan tribuutti hänen edesmenneelle näyttelijä-äidilleen, joka kärsi viimeisinä vuosinaan työttömyydestä ja lääkkeiden väärinkäytöstä.

 

Lumi Tirronen

Alkuperäinen nimi: Applaus

 

Tanska (2009)
Kesto: 85 min
Dialogi: tanska
Tekstitys: englanti
Ikäraja: K15
ok