Picco
Saksalaisessa nuorisovankilassa on suurimmaksi osaksi jo luovuttu monen asukkaan huoneista. Kuitenkin joitain sellaisia vielä on, kuten vankilan uusi tulokas Kevin (Constantin von Jascheroff) joutuu epäonnekseen huomaamaan. Huonetovereikseen hän saa aggressiiviset Marcin ja Andin, sekä heikon Tommyn (riipivä Joel Basman). Vankilan sisällä elämä on ankeaa ja pojat käyttävät aikaansa juttelemalla ronskisti seksistä ja polttelemalla ruohoa. Mutta kun tylsyys käy ylitsekäyväksi, alkaa poikien kytevä väkivaltaisuus herätä. Raakaa väkivaltaa ei tehdä vain nyrkein, vaan myös psyykkisesti. Piccoksi nimitetyn Tommyn on tehtävä vaikeita päätöksiä siitä, aikooko hän olla uhri vai ei. Päätöksen hintana on oma inhimillisyys.
Rankkoja vankilakuvauksia on tehty jo monia, mutta Picco on aivan omaa luokkaansa. Nihilistisempää ja synkempää elokuvaa saa hakea. Ahdistavuutta lisää se, että tarina perustuu tositapahtumiin. Elokuva muistuttaa yleisöä kiduttavassa väkivallassaan Michael Haneken alkupään tuotantoa. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Philip Koch kuvaa maailmaa kylmästi. Ulkomaailmalta tai edes vankilan aikuisilta ei liiemmin heru sympatiaa epäinhimillisissä oloissa kärsiviä nuoria kohtaan. Vangit jäävät kierteeseen, jossa kukaan ei ehkä näe enää ulkomaailmaa. Tuli kuolema pian tai ei.
Paavo Ihalainen
Kesto: 105 min
Dialogi: saksa
Tekstitys: englanti
Ikäraja: K18







