TNT Express sub.fi
hiff logo

Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /site/hiff.fi/www/components/com_joomfish/helpers/joomfish.class.php on line 136
Beat This! 2010 / Ohjaaja: Damani Baker,Alex Vlack

Still Bill

Bill Withers oli 1970-luvulla amerikkalaisen musiikin kuumimpia nimiä, laulaja-lauluntekijä, jonka kappaleet Lean On Me ja Ain’t No Sunshine nostivat soulia ja r’n’b:tä hittilistoille. Vuonna 1985 Withers vetäytyi musiikkibisneksestä, eikä miehestä ole paljon kuulunut sen jälkeen. Mysteeriin on yksinkertainen vastaus: musiikkibisnes turhautti ja tympäännytti ja Withers halusi keskittyä elämässä tärkeämpiin asioihin kuten perheeseen, rakkauteen ja elämiseen itseensä. Lopettamiseen ei liittynyt sen suurempaa dramatiikkaa, kuten ei dokumentin mukaan Withersin muuhunkaan elämään. Nykymuusikot, esimerkiksi Angélique Kidjo, Sting ja My Morning Jacket -yhtyeen Jim James, kertovat kuinka suuri merkitys Withersin musiikilla kuitenkin oli 1970-luvulla kasvaneeseen muusikkosukupolveen.

Still Bill on perinteinen elämäkertadokumentti, mutta kohteen persoonallisuus ja sympaattisuus tekevät joka hetkestä sykähdyttävän. Kuuluisuus ei tehnyt Withersistä narkkaria, alkoholistia tai kusipäätä, vaan tämä ymmärsi hyvin tähden elämän pohjattoman turhuuden. Dokumentti sisältää hienoa konserttimateriaalia Withersin muusikon vuosilta, mutta antaa myös paljon tilaa tämän nykyiselle elämälle ja perheelle. Withersin Aspergerin oireyhtymästä kärsivä poika aloittelee oikeustieteen opintoja ja tytär seuraa isänsä jalanjälkiä musiikkiuralle. Nyt, 72-vuotiaana, Bill Withers on rauhansa löytäneen, elämäänsä tyytyväisen vanhan miehen perikuva. Itse kullekin oiva roolimalli, siis.

 

Turkka Ylinen

 

 

Yhdysvallat (2009)
Kesto: 78 min
Dialogi: englanti
Ikäraja: K11
ok