TNT Express sub.fi
Viva Italia! 2010 / Ohjaaja: Giuseppe Capotondi

The Double Hour

The Double Hour on unen, muistojen ja mielikuvituksen rajamailla versoileva psykologinen trilleri, jonka nerokkaat juonenkäänteet ja oivaltavat piilosanomat koettelevat katsojan käsityskykyä kerran toisensa jälkeen.

Sonia (Ksenia Rappoport, The Unknown Woman) on Torinossa työskentelevä, slovenialaissyntyinen hotellisiivooja, joka speed-dating-tapahtumassa tutustuu Guidoon (Filippo Timi), vartijana toimivaan entiseen poliisiin. Pikainen tuttavuus muuttaa odottamatta molempien elämän, kun rosvojoukko yllättää parin Guidon vartioiman villan pihalta ja Guido ammutaan. Kivuliaiden muistojen vyyhti alkaa purkautua, eikä tunteiden ja harhakuvien maailmassa edes Sonia itse enää tiedä, kuka hän on ja mitä hänelle on tapahtunut. Onko hän tulossa hulluksi? Todellisuuden rajapinta sumenee viimeistään kuolleen Guidon ilmaantuessa Sonian arkeen.

Musiikkivideoiden ohjaajana mainetta niittäneen Giuseppe Capotondin esikoiselokuva tuo herkullisen monimuotoisine lonkeroineen mieleen Julio Medemin ja Christopher Nolanin mestariteokset. Elokuvan nimi viittaa paitsi ”tuplakellonaikaan” myös rinnakkaistodellisuuteen, jossa ihmiselle annetaan uusi tilaisuus.

 

Sissi Korhonen

Alkuperäinen nimi: La Doppia Ora

 

Italia (2009)
Kesto: 95 min
Dialogi: espanja, italia
Tekstitys: englanti
Ikäraja: K15
ok