TNT Express sub.fi
hiff logo

Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /site/hiff.fi/www/components/com_joomfish/helpers/joomfish.class.php on line 136
Avainelokuvat 2010 / Ohjaaja: Ben Affleck

The Town

Ben Affleck pongahti filmitähdeksi 1990-luvun lopulla voitettuaan ensin Matt Damonin kanssa Oscarin Good Will Hunting -elokuvan käsikirjoituksesta. Vuonna 2007 Affleck yllätti esikoisohjauksellaan, Bostoniin sijoittuvalla rikosdraamalla Gone Baby Gone, joka otettiin vastaan yhtenä vuoden parhaista yhdysvaltalaiselokuvista. Nyt Affleck myös näyttelee pääosan uudessa ohjauksessaan, niin ikään syvästi bostonilaisessa rikoselokuvassa The Town.

Bostonin Charlestown-asuinalueelle on keskittynyt huomattava osa kaupungin ammattirikollisista. Pankkiryöstöt ovat kirjaimellisesti arkipäivää – niitä tehtaillaan kaupungissa yli 300 vuodessa. Ryöstäjän ura kulkee suvussa: isät ovat jo usein vankilassa tai haudassa poikien jatkaessa siitä, mihin he jäivät. Affleck esittää Doug MacCrayta, joka taustastaan huolimatta pyrki jääkiekkoammattilaiseksi, mutta päätyi kuitenkin jatkamaan isänsä rikollistointa. Yhdellä MacCrayn johtamalla keikalla panttivangiksi päätyy pankissa työskentelevä Claire (Rebeca Hall), jonka myötä mies joutuu punnitsemaan elämäntapaansa ja motiivejaan.

The Town on vanhan koulukunnan verevä rikoselokuva, jossa on sekä syvyyttä että vetävät toimintakohtaukset. Sivuosat on myös roolitettu nappiin: Mad Menin Jon Hamm on liigaa jahtaava FBI-agentti ja The Hurt Lockerin Jeremy Renner varastaa tuon tuosta shown jengin väkivaltaisimpana ja arvaamattomimpana jäsenenä.

 

Turkka Ylinen

 

 

Yhdysvallat (2010)
Kesto: 120 min
Dialogi: englanti
Tekstitys: suomi ja ruotsi
Ikäraja: K15
ok