TNT Express sub.fi
hiff logo

Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /site/hiff.fi/www/components/com_joomfish/helpers/joomfish.class.php on line 136
Beat This! 2010 / Ohjaaja: Emmett Malloy

The White Stripes Under Great White Northern Lights

2000-luvun puolivälissä The White Stripes oli uransa huipulla. Juuri ennen bändin kuudennen pitkäsoiton ”Icky Thumpin” (2007) maailmankiertueen alkua yhtye soitti mittavan Kanadan rundin.

Aikaisemmin musiikkivideoita Foo Fightersille ja Metallicalle ohjanneen Emmett Malloyn kiertue-elokuvan värimaailma on bändin imagoon sopien rosoisen mustavalkoista tai vahvasti punaiseksi värjättyä. Jack White on kaksikon selkeä johtohahmo, joka hullun tiedemiehen intensiteetillä määrää kaapin paikan niin haastatteluissa kuin huikeissa keikkakuvissakin. Meg jää auttamatta statistin rooliin.

Loppuunmyytyjen konserttien ohella The White Stripes soitti ympäri maata myös pieniä ilmaiskeikkoja. Puskaradion välityksellä markkinoidut esiintymiset toteutuivat esimerkiksi lähiöbussissa, YMCA:n lastenleirillä, huvijahdin kannella ja intiaanivanhusten palvelutalossa. Vaikka tempauksissa haisee trendikäs sissimarkkinointi, on The White Stripesin intensiivisyys hengästyttävää seurattavaa.

Pian Kanadan turneen päättymisen jälkeen Meg sai vakavan hermoromahduksen, loppukiertue peruttiin ja bändi jäi pitkälle tauolle. Megin hoitaessa itseään kuntoon hyperaktiivinen Jack on levyttänyt 007-tunnuskappaleen ohella materiaalia The Raconteursin ja Dead Weatherin riveissä. Kuten Under Great White Northern Lights osoittaa, sivuprojektit eivät pääse lähellekään kaksikon kulta-aikojen ainutlaatuisuutta.

 

Johannes Kinnunen

 

 

Yhdysvallat (2009)
Kesto: 93 min
Dialogi: englanti
Ikäraja: K11
ok