Avainelokuvat 2008 / Ohjaaja: Jan Kounen
99 frangia
Moninkertainen Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin vieras Jan Kounen (Vibroboy, Doberman, Blueberry) käy digitaalipiristeiden vauhdittamalla vimmalla käsiksi Frederic Beigbederin ajan hengen tavoittavaan törkyiseen avainromaanin. Ainakin 26 kielelle käännetyn kirjan nimi 99 frangia muuttuu koko ajan kautta maailman. Kustannussopimuksen mukaan kirjan nimen tulee olla aina sama kuin sen myyntihinnan. Ällistyttävästi Suomessa siis löytyy kaksi erinimistä romaania, 24,99 € (kovakantinen) ja 8,99 € (pokkari), samalla sisällöllä.Samalla tavalla epäjohdonmukaista on se, että viivakooditetun ja design-brändeillä vaatetetun mainosguru Octave Parengon sisältä näyttäisi sielua ja suolia kaivelemalla löytyvän spermapumpun sijasta oikea ihminen. Elämä ainaisella ohituskaistalla on toki niin kuluttavaa, että kapina uhkaa jäädä pinnalliseksi ja teholtaan kyseenalaiseksi: mainoslavasteessa elävälle ydin(kuluttaja)perheelle on turha toistella, että oikeassa maailmassa ihmisen elämään sisältyy muutakin kuin myyvien iskulauseiden toistelua.
Amatsonin viidakon ja pariisilaisen urbaanikiidon kesken aikansa jakava Kounen on itse kovamaineinen mainosohjaaja, jonka keikkalistalta löytyy Smirnoffin, Bacardin, Toyotan, Peugeotin ja Adidaksen kaltaisia globaaleja brändejä. Kounen tuntee elokuvansa pilkkakirveen kohteen läpikotaisin. 99 frangia tekee kansainvälisestä, yli 500 miljardia vuodessa (aivan, yritäs ymmärtää tuo summa!) polttavasta bisneksestä selvää jälkeä ja päästelee samalla ylimääräisiä höyryjä pihalle ilakoimalla estottomasti modernin elokuvateknologian hilpeimmillä leluilla. Jokamiehen unelma ja välttämätön tarvekalu tästä lähtien: aivokypärä!
MIKA SILTALA
Ranska (2008)
Kesto: 102 min
Dialogi: ranska
Tekstitys: suomi
Kesto: 102 min
Dialogi: ranska
Tekstitys: suomi
Tekijät
Tuotanto
Ilan Goldman, Pathe
Käsikirjoitus
Nicolas & Bruno, sovitus Jan Kounen
Kuvaus
David Ungaro
Leikkaus
Anny Danche
Musiikki
Jean-Jacques Hertz, Francois Roy
Näyttelijät
Jean Dujardin, Jocelyn Quivrin, Patrick Mille, Vahina Giocante, Frederic Beigbeder, Jan Kounen
Levittäjä ja kopion lähde
Cinema Mondo







