Anime! 2008 / Ohjaaja: Tomomi Mochizuki
Aaltojen kuohu
Aaltojen kuohu oli ensimmäinen Studio Ghiblin elokuva, jonka ohjaajaksi nousi nuori kyky. Kaikki tätä edeltävät Ghibli-tuotannot oli ohjannut Hayao Miyazaki tai Isao Takahata. Porco Rosso oli juuri saanut ensi-iltansa edellisenä vuonna. Takana oli useita menestyksiä, joten Ghibli halusi antaa tilaisuuden uudelle ohjaajalle. Hokkaidolla uudenvuodenaattona 1958 syntynyt Tomomi Mochizuki työskenteli jo 80-luvulla eri yhtiöillä muun muassa käsikirjoittajana ja ohjaajana tehden episodeja lukuisiin keskeisiin sarjoihin (mm. Ranma ½) – mistään keltanokasta ei siis ollut kyse.Kochin pikkukaupunkiin sijoittuva tarina avautuu muistojen kuohuessa luokkakokouksen aattona. Vanha jengi on pian taas koolla... Edessä tulevaisuus, takana ensimmäiset romanssit.
Ystävykset Matsuno ja Taku Morisaki olivat lukiossa kiinnostuneita samasta tytöstä. Tokiosta poikien kouluun siirtynyt Rikako Muto sekoitti vakiintuneet kuviot. Näyttävä Rikako oli luokan kärjessä tenteissä ja pelikentällä, mutta kaikki eivät pitäneet tokiolaisesta tulokkaasta. Miksi Takun oli vaikea sulattaa sitä, että hänen paras ystävänsä Matsuno tuntui ihastuneen tulokkaaseen? Luokkaretki Havaijille taisi olla kaiken käännekohta. Tai se Tokion-vierailu, jonka aikana selvisi, miksi Rikako joutui vaihtamaan koulua.
Elämänmakuinen ja haikeansuloinen animaatio on puhdasta Ghibli-laatua.
MIKA SILTALA
Japani (1993)
Kesto: 72 min
Dialogi: japani
Tekstitys: suomi
Kesto: 72 min
Dialogi: japani
Tekstitys: suomi
Tekijät
Tuotanto
Tokuma Shoten, NTV, Studio Ghibli: The Future Producers of Studio Ghibli, Nozomu Takahashi
Käsikirjoitus
Kaori Nakamura, Saeko Himuron romaanin pohjalta
Kuvaus
Atsushi Okui
Musiikki
Shigeru Nagata
Näyttelijät
Nobuo Tobita, Yoko Sakamoto, Toshihiko Seki
Levittäjä ja kopion lähde
Cinema Mondo







