Terve sielu terveessä ruumiissa 2008 / Ohjaaja: Chris Bell
Bigger, Stronger, Faster
Bellin perheen pojat halusivat olla vahvoja. Ehkä parempia kuin muut. Ainakin kunnon amerikkalaisia. Ja Amerikassahan kaikki on isoa. Mike ”Mad Dog” Bellistä tuli näytöspainija, melkein menestyksekäskin. Mark ”Smelly” Bell alkoi harrastaa voimanostoa, tavoitteenaan saada ilmaan noin 350 kiloa. Myös katraan keskimmäinen Christopher käytti nuorena vimmatusti steroideja.Jossain vaiheessa Chris (s. 1975) alkoi miettiä, mitä järkeä tässä kaikessa on. Omakohtaisesta aiheesta syntyi vauhdikas ja humoristinenkin dokumentti, josta tuli sekä yleisö- että arvostelumenestys. Oscar-ehdokkuus on todennäköinen. Bell sukeltaa asiaan hieman kuin Morgan Spurlock, tavaten puoltajia ja vastustajia, selvittäen steroidien todellisia vaaroja ja pohtien, miksi lihasmassaa kasvattavista kemikaaleista on tullut monille elämän tärkein asia. Johtopäätökset eivät ole helpoimmin arvattavissa: käy ilmi, että steroidien haittoja on liioiteltukin.
Kameran edessä käyvät muiden muassa Ben Johnson, Carl Lewis, Greg Valentino ja Arnold Schwarzenegger. Perimmäinen kysymys on tärkeä ja sangen ajankohtainen myös doping-skandaalien Suomessa: mikä on tavoittelemisen arvoista? Kun inhimillisen suorituskyvyn rajojen ylittäminen on ainoa tie voittoon, ei kunnianhimoinen kamppailija voi kieltäytyä napeista ja ampulleista. Siitä Bell vetää yhtäläisyysmerkkejä koko amerikkalaiseen kulttuuriin.
KALLE KINNUNEN
Yhdysvallat (2008)
Kesto: 105 min
Dialogi: englanti
Kesto: 105 min
Dialogi: englanti
Tekijät
Tuotanto
Alex Buono, Tamsin Rawady, Jim Czarnecki/BSF Film
Käsikirjoitus
Chris Bell, Alexander Buono, Tamsin Rawady
Kuvaus
Alexander Buono
Leikkaus
Brian Singbiel
Musiikki
Dave Porter
Näyttelijät
Chris Bell
Levittäjä ja kopion lähde
Nonstop Entertainment / Magnolia Pictures







