Not Quite Hollywood 2008 / Ohjaaja: Mark Hartley
Not Quite Hollywood
Kun Quentin Tarantino alusti Kill Billin ensi-iltaa Sydneyssä 2003, omisti hän elokuvan Brian Trenchard-Smithille. Australian elokuvaeliitistä koostunut yleisö kiusaantui – se oli vähän kuin QT omistaisi leffansa meillä Visa Mäkiselle. Tosin vertaus ontuu, sillä Mäkisen Yön saalistajat painii eri sarjassa kuin vaikkapa Blood Camp Thatcher. Hilpeä mutta ihailtavan asiakylläinen dokumentti Not Quite Hollywood paljastaa, kuinka 1970-luvun aussielokuvateollisuuden kivijalka rakentui Blood Camp Thatcherin kaltaisille railakkaille mutta unohdetuille genreleffoille, joiden kassavirran ansiosta Peter Weir ja kumppanit pääsivät sitten taiteilemaankin.Monet tuntevat aussierikoisuuksista vain Mel Gibsonin maailmantähdeksi nostaneet Mad Maxit. Australialaisen elokuvan salainen historia kuitenkin vilisee hurjia B-klassikoita. Runsaissa elokuvanäytteissä siviilejä räjäytellään kappaleiksi, kaaharit romuttavat jenkkiautoja, jättiläisvillisiat haukkaavat ihmislihaa, bikerit pieksevät toisiaan oikeasti, koomikot yrjöävät, viiksimiehet panevat ja 14-vuotias Nicole Kidman ajaa bmx-bandiittina. Kymmenistä haastatelluista nimekkäimpiä ovat, Tarantinon ohella, George Miller, yhdenkerran-007 George Lazenby ja Jamie Lee Curtis. Trenchard-Smith muistelee, kuinka kungfu-tähti Jimmy Wang Yu uhkasi hakata hänet tohjoksi Mies Hong Kongista -elokuvaa tehtäessä. Dennis Hopperkin pyytelee anteeksi kamapäistä käytöstään Mad Dog Morganin kuvauksissa. Dokkarin jälkeen on suorastaan pakko tilata läjä mauttominta aussieksploitaatiota dvd:llä.
KALLE KINNUNEN
Australia, Yhdysvallat (2008)
Kesto: 103 min
Dialogi: englanti
Kesto: 103 min
Dialogi: englanti
Tekijät
Tuotanto
Craig Griffi n, Michael Lynch/Digital Pictures, Film Finance
Käsikirjoitus
Mark Hartley
Kuvaus
Karl von Moller, Germain McMicking
Leikkaus
Jamie Blanks, Sara Edwards, Mark Hartley
Musiikki
Stephen Cummings
Näyttelijät
mm. Quentin Tarantino, Jamie Lee Curtis, Dennis Hopper
Levittäjä ja kopion lähde
Magnolia Pictures







