Antonia
Brasiliasta on tullut 2000-luvulla ansiokkaita favela-kuvauksia, kuten City of God ja sen jatko-osa City of Men. Antonia perustuu City of Menin tapaan tv-sarjaan, mutta sijoittuu Rio de Janeiron sijaan São Pauloon. Elokuva kertoo neljän lapsuudenystävän laulukvartetista, joka ponnistaa hip hop –ryhmän taustalta omaksi kokonaisuudekseen.
Preta, Barbarah, Lena ja Mayah ovat keskenään erilaisia nuoria naisia, joita musiikki yhdistää. Siinä missä Pretalla on jo oma pikkutyttö, elää Mayah pitkäksi venähtänyttä teini-ikää. Barbarahilla on yhteiskämppä veljensä kanssa ja Lena yrittää rakentaa perhettä poikaystävänsämustasukkaisuudesta huolimatta.
Antonia olisi helppo luokitella pelkäksi musiikkielokuvaksi, mutta sen syvin vahvuus on tyttöjen arjen hetkien kuvauksessa. Korkokenkien vaihto tennareihin yön päätteeksi ja kung fu -harjoitukset asunnon katolla luovat näistä nuorista naisista elävän kuvan, joka jää mieleen pidemmäksi aikaa kuin elokuvan tunnussävelenä soiva pop-kappale.
Elokuva palkittiin São Paolon kansainvälisillä elokuvajuhlilla parhaana fi ktioelokuvana vuonna 2006. Näyttelijöinä nähdään Brasilian musiikkiteollisuuden ammattilaisia. Ehkäpä Antonian tarina osuu yllättävän lähelle heidän omaa tuhkimotarinaansa.
JOHANNA SIIKPrint: 35 mm
http://antoniaofilme.globo.com/
Kesto: 90 min
Dialogi: portugali
Tekstitys: englanti
Tekijät
Mendes, Leilah Moreno, Jacqueline Simão







