| Gogol Bordello Non-Stop palkittiin Oulussa |
| 24.08.2009 14:24 |
|
Margarita Jimenon elokuva Gogol Bordello Non-Stop (USA 2008) on voittanut kansainvälisen musiikkielokuvakilpailu MusiXinen pääpalkinnon 5000 euroa. Palkinnon lahjoitti Oulun Musiikkivideofestivaalit ry. Räyhäkäs musiikkidokumentti esitettiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistossa viime vuonna.
Uutinen Omvf.fi-sivustolla: "MusiXine-tuomaristo kävi läpi seitsemän musiikkidokumenttia, jotka olivat laadultaan korkeatasoisia, täynnä mielenkiintoisia hahmoja ja kaikki niin toisistaan poikkeavia, että parhaan valitseminen oli vaikeaa. Dokumentit osoittavat, että musiikki ei koostu pelkästään rocktähdistä, vaan musiikilla on useita erilaisia näkökulmia. Juryn jäseninä toimivat festivaalikoordinaattori Johannes Klein Romaniasta, ohjaaja-käsikirjoittaja Jouko Aaltonen Helsingistä ja Nordisk Forumin projektijohtajana Laura M. Kiralfy Tanskasta. Tuomariston perustelut: 'Elokuva on yhtä energinen, rouhea ja dynaaminen kuin itse yhtyekin. Margarita Jimenolla on ollut tilaisuus seurata yhtyeen kehitystä aina alkuajoista kansainväliseen läpimurtoon. Gogol Bordello on yhtyeenä hyvin värikäs joukko eri-ikäisiä ihmisiä, jotka lisäksi edustavat useita eri kansallisuuksia. Nämä ihmiset ovat kokoontuneet yhteen nauttimaan musiikin tarjoamasta vapaudesta. Dokumentin keskushahmo Eugene Hütz vetää puoleensa sekä yleisön että yhtyeen muut jäsenet omalla tarttuvalla energialla ja innostuksellaan. Margarita on onnistunut dokumentissa tarkastelemaan yhtyettä ja samalla myös tutkimaan maahanmuuttajien asemaa yhteiskunnassa ja heidän mahdollisuuksiaan leikitellä erilaisilla identiteeteillä. Näiden ansioiden lisäksi dokumentti on raikas, rattoisa ja ennen kaikkea punk.' MusiXine-kilpailu järjestettiin kolmatta kertaa osana OMVF-ohjelmistoa." |
Uutiset
-
21.10.11
Headhunters jättimenestys Norjassa
Lue lisää...
- 17.10.11 Sovinto voitti PN:n elokuvapalkinnon Lue lisää...
- 27.09.11 R&A onnittelee: Jalmari Helanderille ja Petri Jokirannalle elokuvataiteen valtionpalkinto Lue lisää...
- 27.09.11 Miss Bala Meksikon Oscar-ehdokkaaksi Lue lisää...
- 23.09.11 This Is Not a Film -elokuvan apulaisohjaaja pidätetty Iranissa Lue lisää...







