| R&A onnittelee: Jalmari Helanderille ja Petri Jokirannalle elokuvataiteen valtionpalkinto |
| 27.09.2011 15:51 |
|
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki jakoi tiistaina 27.9. elokuva-, kuva- ja valokuvataiteen valtionpalkinnot. Valtion elokuvataidetoimikunta myönsi elokuvapalkinnon ohjaaja ja R&A-veteraani Jalmari Helanderille ja tuottaja Petri Jokirannalle yhteistyöstä elokuvassa RARE EXPORTS. Kansainvälisestikin menestynyt musta toimintakomedia nähtiin R&A:n yllätysleffana vuonna 2010. Tänä vuonna Helander ohjasi suositun R&A-trailerin.
Palkintoa perusteltiin näin: "Elokuvaohjaaja Jalmari Helander (s. 1976) on nuori, näkemyksellinen oman tiensä kulkija. Petri Jokiranta (s. 1965) tunnetaan kokeneena tuottajana ja elokuva-alan ammattilaisena. Yhdessä he luottivat Helanderin lyhytelokuvien omintakeisiin viistoihin tarinoihin ja kasvattivat niiden aiheista poikkeuksellista kansainvälistä kiinnostusta herättäneen teatterielokuvan Rare Exports. Elokuva sai ensi-iltansa joulun alla vuonna 2010, mutta juuri kansainvälisen kiinnostuksen vuoksi se on edelleen ajankohtainen, esimerkiksi Ranskassa elokuva tulee teattereihin vasta kuluvan vuoden joulukuussa. Elokuvassa perinteinen joulupukkitarina ja myyttinen kauhufantasia kohtaavat ennennäkemättömällä tavalla. Jalmari Helander vastaa elokuvan ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja lavastussuunnittelusta, joten voidaan hyvin sanoa että Rare Exports on hänen elokuvansa. Toisaalta ilman sitoutunutta tuottajaa elokuva ei koskaan pääse valkokankaalle saakka ja tässä tapauksessa Petri Jokiranta teki sen mahdolliseksi. Heidän yhteistyönsä on taidetta ja luovaa tuottajuutta parhaimmillaan."
Kuvataiteen valtionpalkinto myönnettiin taiteilija Erkki Pirtolalle ja valokuvataiteen valtionpalkinto kuvallisen viestinnän ja valokuvataiteen professori Merja Salolle. Palkinnot ovat suurudeltaan 15 000 euron arvoiset. Eri taiteenalojen valtionpalkinnot myönnetään tunnustuksena kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta kunkin taiteen alan hyväksi. R&A onnittelee voittajia! |
Uutiset
-
21.10.11
Headhunters jättimenestys Norjassa
Lue lisää...
- 17.10.11 Sovinto voitti PN:n elokuvapalkinnon Lue lisää...
- 27.09.11 R&A onnittelee: Jalmari Helanderille ja Petri Jokirannalle elokuvataiteen valtionpalkinto Lue lisää...
- 27.09.11 Miss Bala Meksikon Oscar-ehdokkaaksi Lue lisää...
- 23.09.11 This Is Not a Film -elokuvan apulaisohjaaja pidätetty Iranissa Lue lisää...







RARE EXPORTS