TNT Express sub.fi
Suomalaisohjaaja Vivi Friedman on kuollut!
04.01.2012 17:37

 

vivi_friedman_web

Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla vuonna 2010 vieraillut suomalainen elokuvaohjaaja Vivi Friedman on kuollut 44-vuotiaana taisteltuaan pitkään syöpää vastaan. Yhdysvalloissa asuneen Friedmanin ensimmäinen kokoillan valkokangaselokuva oli THE FAMILY TREE. Muun muassa Cristina Hendricksin, Dermot Mulroneyn ja Jane Seymourin tähdittämä komediallinen draama esitettiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla vuonna 2010 ja elokuva ehti saada myös ensi-iltansa Yhdysvalloissa ennen ohjaajan poismenoa.

Friedman syntyi Helsingissä 1967 ja vietti lapsuutensa Nummelassa. Friedman ohjasi suomessa useita mainoselokuvia ja pääsi myöhemmin opiskelemaan elokuvantekoa Yhdysvaltoihin Rochesterin yliopistoon, josta jatkoi opiskelua U.C.L.A:ssa. Friedman asettui asumaan pysyvästi yhdysvaltoihin ja sai jalansijaa Hollywoodissa. Vuonna 2003 Friedman pääsi Fox Searchlightin arvostettuun tulevien elokuvantekijöiden Searchlight -ohjelmaan, jossa ohjasi ensimmäisen lyhytelokuvansa CERTAINLY NOT A FAIRY TALE:n.

R&A -festivaalin ministeriö pahoittelee pidetyn ohjaajan poismenoa.

Lähde: Finntimes

 

 

 

Uutiset

  • 21.10.11 Headhunters jättimenestys Norjassa Lue lisää...
  • 17.10.11 Sovinto voitti PN:n elokuvapalkinnon Lue lisää...
  • 27.09.11 R&A onnittelee: Jalmari Helanderille ja Petri Jokirannalle elokuvataiteen valtionpalkinto Lue lisää...
  • 27.09.11 Miss Bala Meksikon Oscar-ehdokkaaksi Lue lisää...
  • 23.09.11 This Is Not a Film -elokuvan apulaisohjaaja pidätetty Iranissa Lue lisää...
ok