Avainelokuvat 2008 / Ohjaaja: Chang-Dong Lee
Secret Sunshine
Harvassa elokuvassa näkee samanlaista valoa kuin eteläkorealaisen Chang-dong Leen kypsässä melodraamassa Secret Sunshine. Alkuhetkistä lähtien kuva-alan valloittaa kuulas ja kirkas sininen. Taivaalla lentelee valkoisia paperilennokkeja. Kalpea aurinko läpäisee koko elokuvan, hyvässä ja pahassa.Tarinan päähenkilö on nuori leski Sin-ae. Aviomiehen tapaturmaisen kuoleman jälkeen hän muuttaa poikansa Junin kanssa Milyangin pikkukaupunkiin. Auton hajottua äidin ja pojan pelastaa tienposkesta tarinan epätodennäköinen sankari, Sin-aeen päätä pahkaa ihastuva autokorjaamon omistaja.
Pianokoulun avaavan Sin-aen elämä alkaa jo asettua uomiinsa, mutta hauraan arjen särkee edellistäkin suurempi tragedia. Naiselta viedään muutamassa päivässä pois kaikki, mitä jäljellä oli.
Alkaa pitkä ja raskas tervehtymisjakso, jossa patoutunut suru ja katkeruus hädintuskin pääsevät tihkumaan ulos rikkinäisestä ihmisestä. Koomisia sävyjäkin sattuu mukaan, riippuen katsojan suhteesta uskontoon ja herännäisiin uskovaisiin.
Secret Sunshine nousee omaan luokkaansa pitkälti päänäyttelijänsä ansiosta. Do-yeon Jeon palkittiin ansaitusti Cannesissa vuonna 2007 parhaana naisnäyttelijänä.
JOHANNA SIIK
Etelä-Korea (2007)
Kesto: 142 min
Dialogi: korea
Tekstitys: englanti
Kesto: 142 min
Dialogi: korea
Tekstitys: englanti
Tekijät
Tuotanto
Lee Hanna/Cinema Service, CJ Entertainment, Pine House Film
Käsikirjoitus
Chang-dong Lee, Chong-jun Yin romaanin pohjalta
Kuvaus
Yong-kyou Cho
Leikkaus
Hyun Kim
Musiikki
Christian Basso
Näyttelijät
Do-yeon Jeon, Kangho
Song
Song
Levittäjä ja kopion lähde
CJ Entertainment







