I Saw the Devil
Eräänä talvisena yönä poliisipäällikön tytär kaapataan ja kidutetaan hengiltä. Tyttöystävän brutaali murha suistaa salaisessa palvelussa työskentelevän Su-hyeonin (Lee Byeong-heon) arjen ja mielen raiteiltaan. Mies aloittaa yksityisen murhaajajahdin, jonka tulokset eivät ole kaunista katsottavaa. Mutta voiko kukaan väittää kostoa aiheettomaksi silloin, kun sen kohteena on rakastettusi paloitellut mielipuoli bussikuski helvetistä?
Korealaiset sarjamurhaajatrillerit ovat aina sivunneet inhimillisen käyttäytymisen sysimustinta syrjää, mutta nyt testataan myös katsojan sisuskalujen kestävyyttä. Avuttomien uhriensa pilkkomisesta iloa saava Kyung-chul (Choi Min-sik, Old Boy) etsii jo seuraavaa kohdettaan.
Varmakätisesti ja visuaalisesti tyylittelevä ohjaaja Kim Jee-woon (A Bittersweet Life, The Good, The Bad, The Weird) sommittelee inhimillisesti lähes sietämättömän kostotrillerin.
Kim Jee-woon lainaa oikeutetun koston teeman Wes Cravenin The Last House on the Leftin kaltaisista 1970-luvun alun vihaisista eksploitaatiofilmeistä. Ohjaaja vie äärimmilleen ajatuksen siitä, että todellinen hirviö onkin mahdollisimman raakaa kostoa janoava katsoja.
Jouni Hokkanen
Elokuvan alkuperäisnimi: Akmareul Boatda
Kesto: 141 min
Dialogi: korea
Tekstitys: englanti
Ikäraja: K18







