Iho jossa elän
Pedro Almodóvarin 18. pitkä elokuva on eräänlainen tieteistarina. Perverssiksi ja surrealistiseksi kauhusaduksikin sitä voisi luonnehtia. Ennen kaikkea se on jäljittelemätöntä, aidointa Almodóvaria: täysin hullu melodraama, ja juuri siksi niin vastustamaton. Pääosaan mestari on valinnut Antonio Banderasin, joka näytteli useissa hänen varhaisissa elokuvissaan. Parinkymmenen vuoden jälkeen ohjaaja ja tähti tekevät taas suurenmoista yhteistyötä.
Iho jossa elän kertoo plastiikkakirurgi Robertista (Banderas), joka kehittää täydellistä keinoihoa. Robertin vaimo on aikanaan joutunut auto-onnettomuuteen. Robertin talossa on vankina koekaniini, välillä itsemurhaa hautova, pian taas oudon viettelevä Vera Cruz (Elena Anaya, Hierro, R&A 2009). Kuka tämä ihonmyötäiseen asuun pukeutuva kaunotar on, ja mitä Robert todella hänestä haluaa?
Almodóvar kertoo tarinaa poukkoillen tavalla, joka säästää suurimmat yllätykset aivan loppuun. Ohjaajan yhteys Alfred Hitchcockiin on ilmeisempi kuin koskaan, mutta nämä pakkomielteet ovat leimallisesti espanjalaisen kuumia. Painajaismaisimmat asiat tapahtuvat kirkkaassa päivänvalossa tai leikkaussalin lamppujen alla. Robertin luksuskartano Toledossa on klassisen hullun tiedemiehen tyyssija, mutta almodovarmaisin vivahtein: seinällä on kokojärjestykseen aseteltu dildokokoelma.
Thierry Jonquet'n romaaniin Mygale perustuva elokuva esittää poikkeuksellisen suuria kysymyksiä seksuaali-identiteetistä. Banderas herkuttelee roolissaan, ja Anayan arvoituksellisuus pohjustaa elokuvan suuret yllätykset. Viimeiset minuutit lyövät katsojan taatusti ällikällä. Tällaista ei ole ennen nähty.
Kalle Kinnunen
Elokuvan alkuperäisnimi: La Piel Que Habito
Kesto: 117 min
Dialogi: espanja
Tekstitys: suomi
Ikäraja: K15
