TNT Express sub.fi
Orizzonti Italiani / Ohjaaja: Aureliano Amadei

20 Cigarettes

Elokuvantekijän urasta haaveillut viikonloppuanarkisti Aureliano Amadei asui vielä 28-vuotiaana äitinsä luona, kun hän lähti pelottomana Irakiin marraskuussa 2003. Hänen oli määrä kuvata perhetutun ohjaajan dokumenttia italialaisista sotilaista. Keikka alkoi niin nopeasti, että Amadei tuskin ehti hyvästellä kahta tyttöystäväänsä. Ensimmäinen päivä Irakissa sujui rattoisasti, kun nuori huimapää tutustui sotilaisiin ja ihmetteli sotakoneistoa.

 

Seitsemän vuotta myöhemmin Amadei teki kokemuksistaan omaperäisen, sarkastisen hauskan, mutta hetkittäin hyvin koskettavan elokuvan. Hänen saattueensa joutui Nasiriyahin lähellä väijytykseen, jossa Italia kärsi Irak-retkensä pahimmat tappiot. Kuin ihmeen kaupalla Amadei selvisi tulimyrskystä, mutta elämän suunta muuttui täysin. Elokuvalla hän kertoo, miltä vastentahtoiseksi sotasankariksi joutuminen tuntuu.

 

Etenkin sotakohtauksissaan varsin ison rahan tuotannolta näyttävä 20 Cigarettes on pohjimmiltaan kasvutarina, vähän kuin Syntynyt 4. heinäkuuta itseironisena farssina. Elokuvan nimi tulee savukkeista ajan mittarina: ennen kapinallisten iskua Amadei ei ollut ehtinyt polttaa Irakissa askillistakaan.

 

Kalle Kinnunen

 

Elokuvan alkuperäisnimi: 20 Sigarette

 

Italia (2010)
Kesto: 94 min
Dialogi: italia
Tekstitys: englanti
Ikäraja: K15

Näytökset

La 17.09. 16:00 - Maxim 2
Ke 21.09. 20:30 - Kesäkino Engel
To 22.09. 18:30 - Maxim 1
Pe 23.09. 18:30 - Bio Rex

ok