TNT Express sub.fi
Skandivaltit / Director: Hannes Holm

Behind Blue Skies

Teini-ikäiselle Martinille on tiedossa erilainen kesä. Eletään vuotta 1975, koulut ovat juuri päättyneet, ja kesäloma alkamassa. Martinin ystävä perheineen on järjestänyt hänelle kesätöitä Tukholman idyllisessä saaristossa sijaitsevasta kesäravintolasta. Pojalle tarjoutuu oiva tilaisuus unohtaa perheensä ongelmat ja paeta alkoholisoitunutta isäänsä ja masentunutta äitiään kesän ajaksi.

 

Martin passitetaan ravintolassa aluksi hanttihommiin, mutta sinisilmäinen poika ajautuu pian tekemään hämäräpuuhia ravintolan pomolle. Lisäksi nuoren Martinin elämää hämmentää ihastus saarella asuvaan salaperäiseen Jennyyn. Vauhdikkaan kesän ja lukuisten kommellusten jälkeen Martin löytääkin itsensä umpikujasta, josta pois pääsy ei onnistu muuten kuin kasvamalla mieheksi.

 

Adam & Eva -elokuvallaan aikoinaan menestystä niittänyt Hannes Holm on luonut nostalgiatripin, joka paitsi viihdyttää, myös kertoo hienovaraisesti ruotsalaisesta luokkayhteiskunnasta. Todelliseen rikostarinaan pohjautuva Behind Blue Skies on väkevä ja sympaattinen kasvutarina, joka maistuu teinihormoneilta ja ruotsalaiselta hyväntuulisuudelta.

 

Helena Mielonen

 

Elokuvan alkuperäisnimi: Himlen är oskyldigt blå

 

Himlen är oskyldigt blå
Ruotsi (2010)
Kesto: 112 min
Dialogi: ruotsi
Tekstitys: englanti
Ikäraja: K15

Näytökset

Pe 16.09. 20:30 - Kesäkino Engel
La 17.09. 18:45 - Kinopalatsi 9
Ti 20.09. 16:00 - Kino Engel 2
Ke 21.09. 21:00 - Kino Engel 1
Pe 23.09. 18:30 - Andorra

ok