TNT Express sub.fi
Tosikelat / Ohjaaja: Anu Kuivalainen

Aranda

Itämeri on 7000-vuotias. Lyhyenläntä ihmisikä ei riitä sukeltamaan merten salaisuuksiin, vaikka ihmisen luontainen uteliaisuus kannustaa sellaiseen työhön alinomaa. Tutkimusalus Arandalla toteutetaan tauotta tuota uteliasta toimintaa.

 

Aranda on valtamerien äärettömässä yksinäisyydessä purjehtiva suomalainen merentutkimusalus. Laivalla työskentelevät tutkijat pureutuvat meren syvyyksistä saatavaan aineistoon, joka on useimmiten näkymätöntä. He tekevät työtä, jossa ollaan elämän peruskysymysten äärellä. Tuloksia saadaan usein vasta vuosien päästä.

 

Anu Kuivalaisen dokumenttielokuvassa seurataan tutkijamiehistön toimia maailman saastuneimmalla merellä, Itämerellä. Runollinen elokuva on kunnianosoitus merellemme. Se valottaa pitkiäkin aikoja muusta maailmasta eristäytyneiden tutkimusmatkailijoiden elämää laivalla. Jokainen vetten päällä vietetty päivä on erilainen; meri yllättää, eikä kukaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.

 

Kauniisti kuvattu, maalaileva elokuva näyttää meren mystisen olemuksen, kaoottisuuden ja ennalta arvaamattomuuden pysyttelemällä kuitenkin aallokon yläpuolella. Pääosassa ovat laiva ja meri sekä utelias ihminen, ei niinkään tutkimustyö.

 

Marita Nyrhinen

 

Suomi (2011)
Kesto: 59 min
Dialogi: suomi, englanti
Tekstitys: englanti
Ikäraja: K7

Näytökset

Ke 21.09. 16:00 - Maxim 2

ok